tiistai 12. tammikuuta 2016

Kurkistus eläinten kotoon

Miniprojektit eivät juuri nyt tahdo edistyä millään. Kamala ideoiden yliannostus ja luomisentuska vaivaavat, joten mitään ei valmistu.

Siksipä ajattelin laittaa tänne blogiin pari kuvaa. Eläinten koto on ollut mulla projektina jo pitkän pitkän aikaa. Tosin, se ei ole vielä oikein edes lähtenyt aluilleen. Jotain pientä olen sinne laitellut.


Eläinten kodossa asustelee sylvanian families (ym.) hahmoja. Tänne olen suunnitelut jo paljon kaikenlaista, paljon kukkia, lehtiä ja ötököitä ympäriinsä. Keittiö, hyllyn täydeltä säilykkeitä.


Alakerrassa on iso makuuhuone, jossa suurinosa väestä nukkuu. Ketun takana näkyviin sänkyihin pitäisi tehdä patjat ja ommella vuodevaatteet.


Yläkertaan tulee jonkinlainen olohuone. Tuohon tuikkukuppiin ajattelin tehdä pehmusteet, siitä tulee passeli nojatuoli.


Yläkerran toiselle tasolle on tulossa Aasin oma huone. Hänenkin sänkynsä kaipailee petivaatteita. Ja ehkäpä sinne jotakin muuta täytyy keksiä vielä.
Alapuolelle tulee pieni keittiö ja keskelle alakertaa ruokailutila. Siihen olenkin jo saanut pöydän valmiiksi.

Tähänkin täytyisi löytää aikaa panostaa, ideoita on vaan liikaa ja aikaa liian vähän. Muttahan mihinpä tässä olisi kiirettä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti