sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Dartin perheen joulu

Joulu alkaa nyt jo olla ohitse.. Dartin perheessä joulua vietettiin rauhallisissa ja kotoisissa tunnelmissa..

Muutama päivä ennen joulua nähtiin Dartin talossa pikkuinen tonttu hiippailemassa.. Eihän se sentään pukin joulutonttu ollut, vaan pienoinen Sonja tyttö. Tämä pieni arilapsi lähti mukaan Tampereen kädentaitomessuilta, muistattekos? Hänelle saatiin vaatteet päälle, kiitos äidilleni, joka on innostunut pikkuväelle virkkaamaan. Vaatetuksen jälkeen Sonja pääsikin muuttamaan Dartin taloon. 

Näin ollen Darteilla joulua viettämässä olikin siis koko perhe: Elsie-mummo, Fredrika, Vava, Myy, Sonja ja tietysti kissat. 

Fredrika on puuhastelut ahkerasti monen monta päivää saadakseen kaiken valmiiksi. Ja kyllähän komeat joulutarjoilut pöydässä olikin.

Pöydästä löytyi mm. rosollia, laatikoita ja tietysti joulukinkku!


Jälkiruokakahvit katettiin aulan puolelle. Tarjolla itse leivottuja torttuja ja ostettu maukas kuivakakku. 


Ennen ruokailua ihailtiin kaunista joulukuusta ja sen alle ilmestyineitä paketteja. Elsie, Vava ja Sonja ovat saaneet päähänsä myös tonttulakit, niistäkin kiitos kuuluu näppärälle äidilleni!


Koska lapset olivat niin malttamattomia, päätti Fredrika jakaa lahjat jo ennen ateriaa.



Vava sai ison paketin, kyllä taitaa häntäkin hieman lahjojen avaaminen jännittää..


Jokainen sai jonkin paketin. On tainnut olla kilttiä väkeä, sen verran suurilta lahjat näyttävät.

Fredrika sai pukilta uuden kattilan.

Elsie-mummolle tontut ovat tuoneetkin kaksi pakettia..

...Papereista löytyi kaunis kaulakoru ja upea virkattu päiväpeite! (kiitos äiti!)

Sonjalle löytyi kuusen alta leikkihevonen. (Tigerista kuusenkoriste)

Vavan paketissa oli ihana 'talo'hylly ja pikkuinen posliinikissa.

Myös Myy sai posliinisen koristekissan


Sellainen oli Dartin talon joulu..

tiistai 22. joulukuuta 2015

Jouluun valmistautumista

Joulu on ihan pian! Dartin talossa tohinaa on riittänyt, sillä Fredrika on ahkerasti valmistellut joulua.

Kodin Terrasta löytyi joulukoristeiksi kaksi pientä punaista mökkiä (kuusen koristeita). Niihin fredrika laittoi valot sisälle. Nyt on aulassa ja Vavankin huoneessa vähän jouluista tunnelmaa. 




Myy on tyytynyt seuraamaan jouluvalmisteluja hiukan sivummalta.  Hän on kuitenkin saanut tehtäväkseen laittaa saapuneet joulukortit esille. (Joulukortit tein leikkaamalla tarrasta palan, liimaamalla sen paperille ja kirjoittamalla tekstit taustapuolelle. Postimerkit ovat myös leikattu tarroista).

Fredrika on ripustanut tonttukoristeita keittiöön.

Tänään on jo keitelty puuroa.


Myös torttuja Fredrika on tehnyt joulua varten monta pellillistä. (Tortut olen tehnyt fimosta, pakkaukset ostin Lahdesta nukkekotijoulumyyjäisistä).


Mutta hetkinen! Kuka tämä salaperäinen pikku tonttu on?!?
Se selvinnee joulun aikana..

maanantai 14. joulukuuta 2015

Aikaisia joululahjoja

Ostin itselleni vähän aikaisia joululahjoja. Tein nimittäin tilauksen dolorekselta..


Tilasin pari massatankoa; makkaran ja tomaatin. Vauva on Heidi Ottin nukkeja, suloinen ja todella pieni. En tiedä vielä päätyykö hän Darteille vai jonnekin muualle, se selviää myöhemmin. Dartin talon kissoille piti hommata ruokakuppi ja Fredrikalle muutama vuoka. Jouluateriaa ajatellen halusin vielä parsakaalin ja pähkinäkulhon. Puiset kuuset kelpaavat varmaankin koristeiksi, kuten myös posliinikissa. 

Mineilyt ei nyt muuten ole edistyneet oikeestaan ollenkaan, on pitänyt niin kiirettä muiden asioiden parissa.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Nukkekotijoulumyyjäiset Lahti 2015

Vielä yksille markkinoille tuli tänä vuonna mentyä. Lahdessa järjestettiin pienet myyjäiset. Matkaan lähdin ajatuksella, että käyn vähän kurkkaamassa ja ehkä jonkun pienen parin euron jutun tuon tuliaisiksi.. No taashan se mopo lähti käsistä! 
Yhtään kuvaa ei siellä tullut valitettavasti otettua, joten esittelen vain ostokseni.


Päädyin vihdoin ostamaan tahmakynän. Olen sitä useilla messuilla käsissäni pyöritellyt ja kuullut paljon hyvää. Sillä saa siis helposti otettua pieniä juttuja koska pää on tahmea. Kynä oli Leea Lehelmältä, samoin kaikki pienet ruokapakkaukset. Ne tulevat Dartin taloon, vähän täytettä jääkaappiin. Kissoja alkaa talossa myös olla sen verran, että täytyi hankkia pari paketti katinruokaa. Joulun lähestyessä tarvitaan myös torttuaineet.

Tyynyt ovat Marcellen mineiltä. Tuovat varmasti ihanaa joulutunnelmaa taloon. 
Kuviolävistimen kävin ostamassa matkalla Tigerista.. Toimisikohan se fimoilussa?

Kaikki muu pikkutavara on Finn Aimolta keräiltyä.
Nyt kun keittiöön on saatu liesi tarvitaan myös patoja ja pannuja. Siispä kattila ja paistinpannu on ostettu Fredrikan kokkailuille, kuten myös välinesetti, jonka saa seinälle roikkumaan. Kylpyhuoneeseen hankin tahnan ja pari hammastahnaa. Joulusiivousta varten pesuainetta. Nuo ihanat naulakot oli myös pakko saada, tosin en tiedä vielä minne päätyvät.
Avainnippu oli ehkä vähän turha ostos. Siitä tuli vaan niin ihanasti mieleen Downton Abbeyn rouva Hughes, jolla on iso nippu avaimia mukanaan. Kyllä tämäkin varmasti paikkansa löytää.

Näiden lisäksi ostin vielä pari muutakin juttua, mutta koska ne ovat Dartin talon väelle joululahjoja, esittelen ne täällä vasta jouluaattona ;)
Tokihan nukkeväelle tarvitsee omat joululahjat olla.